lauantai 2. helmikuuta 2013

Liikkuva lauantai

Tänään on ollut ohjelmaa oikein urakalla. Aamulenkillä Tarmo pääsi Minnojen kelpi&bortsulauman kanssa Varjakasta meren jäälle juoksemaan. Vaikka pakkasta ei ollut paljon, niin kylmä tuuli teki kelistä tuimemman. Viime päivien lauhat kelit olivat myös nostattaneet paikoitellen vettä jään päälle ja se hankaloitti kulkemista hiukan. Aluksi Tarmo yritti olla sosiaalinen, mutta parin liian tuttavallisen tervehdyksen myötä saatu palaute sai sen palaamaan mun lähettyville. Reippaasti se kuitenkin käveli moottorikelkan jälkeä lauman mukana. Käännyttyämme kannoin Tarmoa loppumatkan, sillä väsymys ja kylmyys vaivasivat jo selvästi. Autossa ja kotona maittoikin uni.

kuva: Minna Isokoski

kuva: Minna Isokoski



Iltapäivällä menimme kaverin kanssa hallille treenaamaan agilityä. Ensiksi kiersimme metsäpolkulenkin, jonka Tarmo rallatti iloisesti irrallaan. Sitten menimme hallille, jossa Tarmo sai ensiksi leikkiä mun kanssa uudella raatolelulla. Pkkukelpi oli tosissaan leikissä mukana välillä pöristen ja innokkaasti vetäen. Halli ei jännittänyt sitä enää ollenkaan, vaan rakentaessamme rataa se tutki innokkaasti paikkoja. Tarmo pääsi tutustumaan myös putkeen ja menikin sitä pari kertaa varsin reippaasti. Viimeiseksi Tarmo sai päiväruuan putkipalkkana. Ajattelin, että tästä kaikesta pikkukelpin täytyy olla jo kovin väsynyt, mutta mitä vielä. Kaverin treenatessa ja mun ohjeistaessa Tarmo piippasi sylissä kovasti ja olisi halunnut mennä radalle mukaan. Herkut vähän hillitsivät sitä ja auttoivat keskittymään, mutta palo kentälle oli valtava. Häkkiin laittaminen aiheutti hirmuisen karjumisen, joten en viitsinyt pitää sitä siellä kauaa, vaan vapautin hiljaisuudesta. Täytynee treenata tuota häkissä olemista lisää myös muualla, sillä autossa Tarmo on jo paljon rauhallisempi. Sama olotila pitäisi saada myös muihin paikkoihin. Loppukävelyllä Tarmo jaksoi hetken vielä viipottaa mukana ja sitten väsähti selvästi. Kannoin loppumatkan kelpiäistä takin alla. Autossa veto loppui tyystin ja kotiin sain kantaa erittäin väsyneen otuksen.

Alkuillasta oli vuorossa päivän viimeinen ohjelmanumero, kun Antin sukulaisperhe saapui kylään. Kaksi alle kouluikäistä tyttölasta olivat aluksi jännittäviä, mutta pian Tarmo rentoutui ja uskalsi käydä nuuskaisemassa vieraita. Loppuvierailusta Tarmo kuitenkin leikki leluilla pienesti heidän kanssaan. Tytöt olivat myytyjä, koska Tarmo oli NIIN ihana :)

Nyt meillä nukutaan. Tarmo lempipaikallaan eteisessä mun kenkien päällä ja pinskut sohvan nurkissa. Kuinkahan saan ne lähtemään iltalenkille..

2 kommenttia:

  1. Hauskaa, meidän Sisukin tykkää nukkua muutamat päiväunistaan eteisen kenkähyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nukutaan lähes kaikki unet kenkien seassa. Välillä niitä vain pitää imeskellä ennen nukahtamista ja joskus nakertaa unien välissä. Ei kiva :D

      Poista