torstai 28. maaliskuuta 2013

Rokotusreissu ja Nallikariin tutustumista

Tänään Tarmo pääsi viimein kakkosrokotuksille. Eläinlääkäri oli Tarmolle tuttu, joten reissu meni innosta vikisten ja herkkuja napostellen. Pistostakaan ei pikkukelpi juuri huomannut pupeltamisen lomassa ja kiltisti antoi katsoa hampaat, kuunnella sydämen ja tsekata kassit. Painoa oli kertynyt 9,4kg. Passikin ostettiin, ihan vain varmuuden vuoksi.

Eilen ja tänään kävimme lisäksi Annan ja terrierien kanssa Nallikarissa kävelemässä. Tai ihmiset kävelivät ja koirat humputtelivat urakalla. Tarmo ja Ruuti painivat ja juoksivat, Remu ja Andy keskittyvät hevosenpaskan syömiseen. Myös merenjäälle uskaltauduimme pienesti piipahtamaan. On ollut luksusta, kun on ollut auto käytössä koko viikon ajan ja on voinut ajella kauemmaskin lenkkeilemään. Onneksi pääsiäiseksi on luvattu hyviä kelejä, lenkkeilyt jatkukoon :)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Aurinkoa, hankea ja pentuseuraa!

Tänään Tarmo pääsi metsälenkille ja vielä neiti Nasun kanssa. Kontaminoituneet kakarat juoksivat Oulunsalon kelkkajäljillä ja järven jäällä onnesta soikeina. Ja mikäs siinä juostessa, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä tuulikaan tuivertanut. Täydellinen kevätsää siis!

Pelmuamisen tuloksena Tarmo on nyt yläetuhampaita köyhempi ja makaa muutenkin melkoisen rentona pötkönä eteisen lattialla. Huippua, tätä lissää!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Hiljaiseloa

Juupajuu. Eipä ole ollut paljon päivitettävää, sillä olemme viettäneet hiljaiseloa ja odottaneet tautirintamalla muutoksia. Enää ei yskitä, vaan se on vaihtunut niiskuttamiseen ja myös Remu on siihen yhtynyt. Nenäpunkkilääkitys on nyt aloitettu, joten peukut pystyssä odottelen sen nyt tepsivän. Kova olisi hinku päästä treenaamaan ja treffeille.

Toka rokotuskin odottaa vielä ottajaansa, mutta hampaat ovat alkaneet putoilla sentään jo suusta. Lisäksi Tarmo on oppinut hyppäämään sekä sohvalle että sängylle. Tähän astihan se on kiivennyt molempiin. Kotona olemme treenailleet perusasentoa, hiukan seuraamisen alkeita, maahan menemistä, tunnariin tutustumista ja kosketusalustaa sekä saavin päällä liikkumista. Kaikkea tätä kuitenkin melko vähän, sillä yllätyssijaisuudet ovat vieneet multa melkoisesti mehuja.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Karhunpoika sairastaa

Tarmolla on alkanut tällä viikolla salakavalasti aamuyskä. Ja koska kennelyskää on liikenteessä, olemme olleet sitten omissa oloissamme ja tarkkailleet yskän kehittymistä. Tarmo siis on yskähdellyt kuivasti muutamana aamuna ja tänään se on vaihtunut pieneksi niiskuttamiseksi. Limaa ei näy, silmät eivät vuoda eikä muitakaan oireita näy. Peruin kuitenkin Remun agikisat ja rallytokot sekä Tarmon pentukerhon ja -kurssin tältä viikolta. Ihan syvältä tämä tällainen. Varsinkin kun kelpillä virtaa riittäisi eikä kevätauringosta voi mennä nauttimaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Alkuviikon treenit

Maanantaina kävin Tarmon kanssa hallilla pikaisesti treenaamassa, kun Minna niin kovasti yllytti mukaan. Ja kyllä kannatti lähteä. Treenasimme matalaksi muutetulla A:lla kontaktin alastuloa ilman käskysanaa, vain pelkällä naksulla ja palkalla. Sujui hyvin, vaikka intoa meinasin välillä olla pikkukelpillä liikaa. Sitten saimme vinkkejä sivulle tulemiseen ja sekin sujui heti paremmin. Välillä katselimme isojen koirien tokotreenejä lepäillen ja välillä leikimme hurjasti. Muutama kosketusalustatreeni ja maahan meno ja sitten kipinkapin kotiin, syömään ja illaksi töihin.

Tänään mulla alkoi viikon sijaisuus, joten Tarmo treenaa yksin olemista erittäin tehokkaasti. Onneksi Antti hankki kameran, jonka avulla voi tarkkailla Tarmon toimia läppäriltä ja tabletilta. Ei vahinkoja sisälle, ei tuhottuja tavaroita (vaikka pyykkitelinettä ja oven karmeja oli pitänytkin vähän maistella).

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tarmon päivä

Keskiviikkona oli Tarmon nimipäivä ja juhlistimme sitä lähtemällä heti aamusta Hannan kyydillä hallille ja lenkkeilemään. Aamulenkkikierros ensin irti ja sitten pientä treeniä hallissa. Tarmo sai mennä mutkaputkea pari kertaa hyppyesteen siivekkeisiin liitettyinä (joko alussa tai lopussa), siivekkeen kiertämistä lelupalkalla sekä aloitettiin kontaktitreenit puomin alasmenolla. Alasmenolle kannustin nousemaan itse ja oikeaan paikkaan Tarmon taaperrettua naksautin ja annoin palkan. Ainakaan vielä ei siis liitetty tuohon mitään sanaa, vaan odotin Tarmon tarjoavan oikeaa paikkaa. Hankalaa oli oma sijoittuminen palkkaamaan sekä naksun, palkan, koiran ja puomin yhdisteleminen, mutta ihan näppäriä  toistoja saatiin aikaiseksi. Lopuksi Tarmo sai aamuruuan putken suoritettuaan ja pääsi häkkiin köllöttelemään.

Pinsereiden kanssa treenailin samaten kontakteja, Remun kanssa kokeilin Tarmon vinkupalloa ja sehän innostui siitä hyvin. Täytyy ottaa lisää pelkkää alasmenoa, jotta paikka vahvistuu, kun treeneissä menee kyllä oikein, mutta kisoissa jää helposti himmailemaan liian ylös. Andyn kanssa rallattelin hyppyä ja putkea, yritin saada sitä irtoamaan, kun helposti jää tuijottelemaan mua joka esteen välissä. Pojatkin sai aamuruokansa palkkana lopuksi. Loppulenkki ja väsyneet koirat autoon. Onneksi kävimme reissumme aamulla, kun sää oli vielä siedettävä, sillä iltapäivällä Oulussa olikin kunnon lumimyräkkä kymmenine autokolareineen.

Illalla Tarmo pääsi vielä Akuutin pentukerhoon. Ajattelin ennakkoon, että kelpi saattaa olla tuollaisessa pentuseurassa ujopiimä, mutta mitä vielä. Painimatsit sujuivat hyvin ja välillä nostin Tarmon syliin asti rauhoittumaan. Silloinkin se oli tosi nätisti ja tyytyväisenä vain katseli muiden menoa mun sylistä. Puntariinkin Tarmo pääsi ja painoksi saimme 7,7kg. Kävelimme pentukerhoon ja sieltä pois ja siinä olikin pikkukelpille tarpeeksi tälle päivälle. Saatoin siis lähteä pinsereiden kanssa iltalenkille ilman tunnontuskia.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Toripolliisia ja aksatreeniä

Eilen osallistuin Ubi-näyttötutkimukseen Tarmon kanssa ja siksi kävimme Toripolliisin kupeessa olevaa näyttöä hipelöimässä ja arvioimassa. Tarmon otin mukaan saadakseni hirmuisen lohikäärmeriiviöinnin loppumaan ja pennun hetkeksi väsytettyä. Mun täyttäessä kyselyvihkosta Tarmo katseli ympäristöä ja ohikulkijoita. Sitten katseleminen riitti ja tuli tylsää ja siitähän seurasi piippaamista. Koska munkin sormia alkoi kirjoittaminen paleltaa, kiersimme torin lumiveistosliukumäen ja tutkailimme torin tarjontaa. Tarmo löysi itselleen kepin, joka viihdytti sitä loppuajan mun rustatessa nopeasti vastauksia vihkoon. Sitten lähdimme viemään vihkosta arkkitehtiosastolle palkintoleffaliput mielessä. Olin kysynyt ennakkoon koirien tuomisesta sisälle, joten myös Tarmo pääsi tutustumaan yliopistomaailmaan. Vieraassa työhuoneessa, jossa oli useampikin vieras ihminen, Tarmo ensin tervehti kaikki ja ryhtyi sitten riiviöimään eli loikkimaan ja saalistamaan mun hanskoja. Väsy ei siis painanut vieläkään. Kotiin kävelimme Ainolan kautta.

Koska virtaa tuntui pikkukelpissä riittävän, hyppäsimme illalla Hannan kyytiin ja suuntasimme aksahallille ohjattuja treenejä katsomaan. Tarmo pääsi ensin lämmittelylenkille Haukkiksen poluille ja sitten hallille seuraamaan aikuisaksaa. Muitten tutustuessa rataan Tarmo sai rallattaa parit mutkaputket. Välillä katselimme muiden menoa ja välillä leikimme. Muutaman kerran otin myös namikipon kanssa siivekkeen kiertämistä. Lopuksi kävimme vielä reilun jäähdyttelylenkin, jolla taas sai rallattaa vapaana. Autossa kelpiotus oli ihan väsynyt, mutta iltaruuan jälkeen lohikäärmeys iski jälleen. Meidän piti keskustella vakavasti siitä, saako tuollaisen hepulikohtauksen aikana raastaa vaatteita, käsiä ja loikkia päin pöristen samalla vaarallisesti :P Sitten sammahti pikkukelpi ja nukkui kerrankin aamuun asti ilman yöpissatuksia.

naksutusharjoituksena saaviin menemistä

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ja taas on viikonloppu..

Eikä kyllä hetkeäkään liian aikaisin! Tämän viikon olen ollut sijaisena, joten koirien kanssa touhuamiset ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Tämän viikon opettelun aiheena onkin ollut yksin oleminen, sillä koirat ovat olleet noin kahdeksan tuntia yksin mun ollessa ansiossa. Onneksi loppuviikosta Antilla oli vapaata, niin ei tarvinnut koko viikkoa kärvistellä aamuviiden herätyksiä ja pitkiä bussimatkoja.

Jotakin on kuitenkin ehditty tehdäkin. Maanantaina ja tiistaina kävin kiertämässä päivälenkillä Pikisaaren koirien kanssa. Tarmo sai juosta siellä vapaana ja nautti lenkeistä kovasti. Saipa se jopa Andyn juoksemaan kanssaan hetkeksi. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, tuntui jopa hetkittäin keväältä, vaikka lunta onkin vielä kovasti.

Tiistaisin on pinskujen ohjatut agitreenit ja otin sinne myös Tarmon mukaan, sillä yli kahdeksan tunnin yksinolon jälkeen ei ollut sydäntä jättää sitä enää yksin. Tarmo sai paljon huomiota, herkkuja ja ihasteluja osakseen ja oli mielestäni hyvin reippaasti, vaikka meteliä ja meininkiä oli enemmän kuin aiempina hallireissuina. Saipa Tarmo mennä pari kertaa mutkaputkea rataan tutustumisen aikanakin. Muuten Tarmo vietti iltaansa häkissä, aluksi hiukan protestoiden, mutta sitten ihan hissukseen. Alku- ja loppukävelyillä se sai rallattaa vapaana.

Muina päivinä olemme treenailleet pienesti kotona, leikkineet ja tuhonneet pahvilaatikoita (lähinnä Tarmo omatoimisesti). Tänä viikonloppuna on oman seuran viralliset agikisat. Remu starttasi eilen kaksi agirataa saaden yhden nollatuloksen. Toiselta radalta tuli hylkäys Remun irrotessa hypylle A:n sijasta. Tänään Andy pääsee puolestaan kahdelle agiradalle.

Eilen kävin Paulan, Uuno-göötin, Sohvi-corgin ja oman lauman kanssa Haukkiksella kunnon metsäpäivälenkillä. Pennuilla leikit sujuivat tosi kivasti ja yrmyosastokin pärjäsi mallikkaasti. Lenkin jälkeen kävin vielä Tarmon kanssa haistelemassa hallissa kisatunnelmaa ja taas Tarmo sai herkkuja ja ihasteluja. Se pärjäsi oikein hyvin. Rauhallisessa paikassa Tarmo sai olla maassa (tai pöydällä) syömässä herkkuja, mutta muuten kannoin sitä, sillä hallissa oli niin paljon koiria ja ihmisiä, etten halunnut ottaa mitään turhia riskejä. Loppuilta menikin rauhallisesti, sillä koko lauma nukkui tyytyväisenä. Itsehän sain pinnistettyä itseni vielä vajaaksi tunniksi salille ja sen jälkeen sohva kutsuikin puoleensa aika tehokkaasti.