torstai 4. huhtikuuta 2013

Tokoilun alkeita

Viime sunnuntaina päästiin vihdoin taas pentukurssille, kun Tarmon kaikki oireet olivat olleet jo ainakin viikon poissa. Siellä aiheena oli ruutu ja jäävät liikkeet. Käytännössä siis keskustelimme ruudun opettamisen tavoista ja ohjaajien mieltymyksistä sekä eri tekniikoiden hyvistä ja huonoista puolista ja sitten kokeilimme valitsemaamme tapaa muutaman kerran. Koska olen ihan täysi tokonoviisi, on huippua, että on heti alkuun tällainen kurssi, jossa puidaan asioita läpi tarkasti ja neuvotaan, miten pieniä osasia voi ottaa pentutreeniin mukaan. Me treenasimme ruutua kosketusalustan avulla, sillä alustaa olemme treenanneet kotioloissakin. Palkkana koitin aluksi heittää namia, mutta kivituhkapohjasta ei Tarmo tahtonut niitä hoksata, joten päädyin palkkaamaan lelulla. Heitin siis pallon, kun ensin sanoin vapauttavan kehusanan. Aluksi lähetys alustalle tapahtui läheltä ruudun etureunaa, mutta parin toiston jälkeen saatoimme ottaa etäisyyttä hiukan enemmän. Innosta soikeana viiletti pieni ruskea sekä alustalle että myös palkkapallon perään.

Jäävistä liikkeistä harjoittelimme lähinnä maahan menoa ja seisomista. Mun täytynee kaivaa jostain itselleni vihko, johon kirjoitan ylös kaikki eri käskysanat, sillä jo nyt meinaa mennä sanat sekaisin. Lisäksi kohta loppuu mielikuvitus, kun kaikki tavallisimmat sanat on jo joko kotikäytössä tai tokossa johonkin lanseerattu. On tämä vaikeaa :D

Tällä viikolla pentukurssia ei ole, sillä seura järjestää agikisat. Pinsertit pääsevät starttiviivalle molemmat kahden agiradan verran. Jipii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti